Vanha kangasmetsä ja hömötiainen

Elintavoista ja uhanalaisuudesta

Hömötiainen, myös metsätiaiseksi kutsuttu, on erämaiden ja metsäseutujen lintu. Se kovertaa itse pesänsä lahoon puuhun ja käyttää pesäaineksina puun kuorta, karvaa, villaa ja höyheniä. Muninta alkaa huhti-toukokuussa. Valkoisia, ruosteenruskeatäpläisiä munia on 6-10, ja naaras hautoo niitä 13-15 vuorokautta. Molemmat emot ruokkivat poikasia.

Lahopökkelöissä elävät hyönteiset ja hämähäkit ovat talvisin hömötiaisen tärkeä energianlähde. Syksyisin se varastoi ahkerasti kuusen- ja männynsiemeniä, kauranjyviä ja rikkaruohojen siemeniä. Hömötiainen hyödyntää myös sattumalta löytämiään ruokavarastoja, ja saattaa vierailla lintulaudan antimilla. Hömötiainen on paikkalintu, mutta etenkin nuoret linnut vaeltavat syksyisin varsin laajalti. Merialueita ne eivät kuitenkaan ylitä.

Hömötiaisen Suomen pesimäkanta on vähentynyt 2000-luvulla alle puoleen entisestä. Muutaman vuoden takaisen arvion mukaan Suomessa pesii 440 000 – 670 000 hömötiaisparia. Ympäri vuoden samoilla alueilla elävänä paikkalintuna hömötiainen on riippuvainen suomalaisen metsäelinympäristön tilasta. Pesivä hömötiaiskanta on sitä harvempi, mitä enemmän metsämaisemassa on hakkuualoja ja nuoria talousmetsiä. Tällaisissa metsissä hömötiaiset joutuvat myös liikkumaan pidempiä matkoja sopivan pesimäreviirin löytääkseen. Pökkelöiden runsaudella on puolestaan positiivinen vaikutus hömötiaiskannan tiheyteen.

Vanhat kangasmetsät on luokiteltu erittäin uhanalaisiksi. Pitkään jatkunut metsätalous on heikentänyt metsien luontaisia ominaispiirteitä merkittävästi: muun muassa vanhojen metsien, vanhojen puuyksilöiden ja kuolleen puun määrä on vähentynyt ja puulajisuhteet ovat muuttuneet. Nämä muutokset ovat johtaneet siihen, että 76 % Suomen metsäluontotyypeistä on uhanalaisia. Elinympäristömuutosten myötä myös monet metsien eliölajit ovat uhanalaistuneet. Ryhmittäin tarkasteltuna uhanalaisten luontotyyppien osuus on suurin Etelä-Suomen kangasmetsissä. Kehitysvaiheittain tarkasteltuna vanhan kehitysvaiheen metsät ovat kangasmetsäluontotyypeistä uhanalaisimpia.

Metsäluontotyyppien tilaa voidaan kuitenkin parantaa. Ekologisesti hyvälaatuiset esiintymät tulisi säästää, koska olemassa olevan luontotyypin säilyttäminen on sekä ekologisesti että taloudellisesti tehokkaampaa kuin hävitetyn esiintymän palauttaminen. Erityisesti vanhojen ja vanhoja puuyksilöitä sisältävien metsien säästäminen on tärkeää, koska ikääntymisen tuomaa ekologista laatua ei ole mahdollista palauttaa ennallistamisen tai luonnonhoidon keinoin.

Teoksesta

Teoksen nimi:
Riittäiskö riistäminen
Tampereen puistolehmus, vesivärit
Koko: 95 cm x 35 cm

”Metsä on itselleni paikka, jossa voi ehkä parhaiten unohtaa arjen kiireet ja vain olla. Olla täysin oma itsensä ja vapautua sosiaalisista rooleista. Muutama vuosi sitten tuttu mustikkametsäni kaadettiin. Näky oli aika surullinen hakkuiden jäljiltä. Eikä harmittanut pelkästään hyvän mustikka-apajan menetyksen vuoksi, vaan samalla tuli pohdittua minne metsän asukit nyt menevät. Metsä- ja lajikato on ollut paljon esillä ja herättänyt kiihkeääkin keskustelua. Halusin tarttua tähän tärkeään aiheeseen, teoksessani ihan kirjaimellisesti.

Hömötiaisen kaltaisen monenlaisissa metsissä viihtyvän linnun nopea väheneminen on hälyttävä merkki suomalaisen metsäluonnon tilasta. Tutkimukset osoittavat hömötiaisen vähenemisen johtuvan pääosin metsätaloudesta. Hömötiaiskannan elvyttämiseksi ja metsien luontokadon pysäyttämiseksi tarvitaan muutoksia metsien käsittelytavoissa, kuten hakkuumäärien vähentämistä, jatkuvapeitteisen metsänkasvatuksen osuuden lisäämistä, lahopuun määrän kasvattamista ja sekapuustoisen osuuden lisäämistä.

Ilmastonmuutos tulee laittaamaan metsäluonnon ja -lajit yhä kovemmalle koetukselle. Selviävätkö ne?”
– Anu Kopra