Suokukko

Elintavoista ja uhanalaisuudesta

Huhti – toukokuun vaihteessa, suokukkojen kevätmuuton aikaan, huomio kiinnittyy koiraiden koreaan soidinpukuun ja upeisiin kaularöyhelöihin. Kaikki linnut ovat erivärisiä, mikä tekee niiden äänettömistä ryhmäsoitimista erityisen kaunista katsottavaa. Soidinturnajaisissa koiraat valemiekkailevat nokillaan, huitovat siivillään ja esittelevät kaulapuuhkiaan. Taistelut ovat kuitenkin rituaalinomaisia ja väkivallattomia. Voimakkain koiras saa tietenkin osakseen naaraiden suosion. Mielenkiintoista on, että koiraat, joilla on valkoinen kaulus, saavat liikkua soidinpaikalla vapaasti ja usein myös itse valita naaraansa. Syytä moiseen ei ole vielä onnistuttu selvittämään.

Myöhemmin kesällä koristehöyhenet katoavat, jonka jälkeen koiraiden erottaminen naaraista on vaikeampaa.

Suokukko pesii erilaisilla soilla ja kosteikoilla erityisesti Pohjois-Suomessa – eteläisessä Suomessa se on harvalukuinen. Pesäkuoppa tehdään maahan kasvillisuuden suojaan ja siihen rakennetaan suojaava katos heinistä. Naaras munii noin neljä munaa ja pitää yksin huolta poikasista, koiraiden suunnatessa syysmuutolle kohti Välimeren rantavaltioita ja Afrikkaa jo kesäkuun puolenvälin jälkeen.

Rantaniittyjen kahlaajista on Suomessa parinkymmenen viime vuoden aikana lukumäärältään jyrkimmin vähentynyt juuri tämä hiljainen ja viehättävä hiippailija. Suokukko on luokiteltu tällä hetkellä äärimmäisen uhanalaiseksi lajiksi (CR) ja on siis rauhoitettu. Uhanalaisuuden syiksi on arveltu muutokset Suomen ulkopuolella, avoimien alueiden sulkeutuminen ja ojitus sekä turpeenotto.

Kuva: Teemar Vainio

Teoksesta

Teoksen nimi:
Suokukkokoiras
Tampereen puistolehmus,

Koko: 25 cm x 48 cm

”Halusin oikeastaan veistää erään hienon hyönteisen, joka on nimetty kaunokinsiemenkärpäseksi (Terellia colon). Tuo mielenkiintoiset piirteet ja ihmeelliset silmät omaava, erittäin uhanalainen olento viehättää minua suuresti. En siis valinnut veistokohteeksi suokukkoa, mutta puu valitsi sen. Tamperelaiseen puistolehmukseen oli jo piirtynyt suokukkokoiraan hahmo kauluksineen. Monisyisen tekoprosessin aikana miellyin tietysti yhä enemmän lintuun ja hankin siitä lisää tietoa. Olen onnekkaasti saanut nähdäkin suokukkoja kahlailemassa ja kukkoilemassa keväisellä järvenrannalla. Toivoisin, että tulevaisuudessa niitä taas saapuisi Suomeen runsaampina parvina ja että ne voisivat löytää sopivia pesäpaikkoja niin pohjoisesta kuin eteläisestäkin osasta maata. Toiveen toteutuminen vaatii sekä kotimaisia että kansainvälisiä luonnonsuojelutoimenpiteitä. Kunpa jokainen voisi joskus päästä näkemään suokukkojen soidinturnajaiset. Olen vakuuttunut, että kukaan ei voi olla kokematta iloa luonnon monimuotoisuudesta sellaisen näytöksen äärellä.”
– K. Sarres

Kuva: Teemar Vainio

Kuva: Wikimedia commons