Jokihelmisimpukka

Elintavoista ja uhanalaisuudesta

Jokihelmisimpukka on suurikokoinen makeanveden simpukka, joka voi kasvaa yli 15 senttimetrin mittaiseksi. Se on yksi Suomen pitkäikäisimmistä eläimistä, sillä se saavuttaa sukukypsyyden vasta parinkymmenen vuoden iässä ja voi elää jopa yli 200-vuotiaaksi. Raakku viettää suurimman osan elämästään virtaavan veden pohjalla, joko soraan kaivautuneena tai kiviin kiinnittyneenä, liikkuen itse vain hyvin vähän.

Vaikka jokihelmisimpukkaa tavattiin ennen koko Suomessa, se on nykyään heikentyneiden elinolosuhteiden vuoksi erittäin uhanalainen. Nykyisin esiintymiä on lähinnä Lapissa ja Koillismaalla sekä harvalukuisesti Etelä- ja Länsi-Suomessa. Etelä-Suomen ainoa lisääntyvä kanta löytyy Ylöjärveltä. Raakku on ollut Suomessa lailla rauhoitettu vuodesta 1955 lähtien, mutta sen elinympäristöt ovat edelleen uhattuina.

Elintärkeä vedenpuhdistaja ja avainlaji

Raakulla on korvaamaton rooli virtavesien ekosysteemissä, ja sitä pidetäänkin niin kutsuttuna avainlajina. Yksi aikuinen raakku suodattaa ja puhdistaa vuorokaudessa noin 50 litraa vettä, mikä tarkoittaa, että suuret simpukkayhdyskunnat toimivat tehokkaina vedenpuhdistamoina. Raakun katoamisella onkin kohtalokkaita seurauksia koko vesistön lajikirjolle ja veden laadulle.

Monimutkainen elinkierto isäntäkalan varassa

Raakun lisääntyminen on herkkä prosessi, joka vaatii onnistuakseen elinvoimaisen lohi- tai taimenkannan. Simpukan toukat kiinnittyvät kalojen kiduksiin talvehtimaan, ja kevään tullen pienet poikaset irrottautuvat isännästään ja pudottautuvat joen pohjaan. Tämän jälkeen pikkusimpukat elävät soraan kaivautuneina parista kolmeen vuotta ennen kuin ne nousevat pintaan. Ilman sopivia isäntäkaloja raakku ei pysty tuottamaan uusia sukupolvia.

Uhanalaisuuteen vaikuttavat tekijät

Suurimmat syyt raakun ahdinkoon ovat jokien perkaukset, vesirakentaminen, voimalaitokset sekä vesistöjä samentava maankäyttö, kuten soiden ojitus ja turpeenotto. Myös avohakkuupainotteinen metsätalous huuhtoo jokiin hienojakoista ainesta, joka tukkii simpukoiden elintärkeät sorapohjat. Historiallisesti kantoja on kurittanut myös helmenpyynti. Nykyisin suurin haaste on varmistaa virtavesien puhtaus ja palauttaa vaelluskalojen reitit, jotta tämä ikivanha laji voi säilyä osana Suomen luontoa.

Teoksesta

Teoksen nimi:
Raakut

Koko: 10-15 cm

”Veistokset ova tehty eri puulajeista ja pintakäsittelyssä on käytetty mm. puuvärejä ja akryylimaaleja. Veistosten inspiraationa on ollut Annin Kytömäen romaani Margarita ja erityisesti kappale, jossa kuvaillaan raakun tukehtumista liejuisessa vedessä. Raakkujen veistämisessä minua kiehtoi maan päälle nostetun simpukan suljettu muoto sekä pitkän elämän tuomat jäljet raakun kuoressa.

Näyttelyssä on mukana osa veistämistäni raakuista.”
– Laura Uusitalo