Harjusinisiipi, Kirjopapurikko, Punahärö, Ahmattikotilo, Harmaasulkukotilo
Scolitantides vicrama,
Lopinga achine,
Cucujus cinnaberinus,
Merdigera obscura,
Strigillaria cana
Tuovi Sulonen-Karhu
Teoksen sijainti: Kattopuutarha, Satakunnankatu 18 A, Finlaysonin alue, 13.4.-30.4. ja loppunäyttelyssä Taito Pirkanmaan Taitokeskus Verkarannassa 2.-3.5, Vuolteentori 2, Tampere
Harjusinisiipi,
Scolitantides vicrama
Uhanalaisuusluokitus: äärimmäisen uhanalainen
Elinympäristö: kuivat ja karut kankaat, hiekkaiset penkereet, kuivat jokirannat
Levinneisyys: Etelä- ja Kaakkois-Suomi
Erityisiä tuntomerkkejä: Koiraiden siivet ovat yläpuolelta harmahtavansiniset ja naaraiden siivet ovat päältä ruskeat ja tyviosasta sinihohtoiset.
Kirjopapurikko,
Lopinga achine
Uhanalaisuusluokitus: erittäin uhanalainen
Elinympäristö: rehevät metsät ja korvet
Levinneisyys: Etelä- ja Kaakkois-Suomi
Erityisiä tuntomerkkejä: Hopeanharmaiden siipien reunoissa yläpinnalla on kullanruskean reunustamien tummanruskeiden soikioiden helminauha ja alapinnassa kelta-mustat silmäkuviot.
Punahärö,
Cucujus cinnaberinus
Uhanalaisuusluokitus: äärimmäisen uhanalainen
Elinympäristö: lahopuuta sisältävät metsät
Levinneisyys: Kuhmoisten Kärppäjärvi ja Hämeenlinnan Evo
Erityisiä tuntomerkkejä: Punahärö on muuten kauttaaltaan punainen kovakuoriainen paitsi jaloista, etuselän reunaosista, tuntosarvista ja suuosista, jotka ovat mustat.
Ahmattikotilo,
Merdigera obscura
Uhanalaisuusluokitus: erittäin uhanalainen
Elinympäristö: kosteat lehdot ja varjoisat metsät
Levinneisyys: Ahvenanmaa
Erityisiä tuntomerkkejä: Ahmattikotilon kuori on yleensä kauttaaltaan naamioitu esimerkiksi maa-aineksella tai karikkeella.
Harmaasulkukotilo,
Strigillaria cana
Uhanalaisuusluokitus: erittäin uhanalainen
Elinympäristö: kosteat metsät ja lehdot
Levinneisyys: Uusimaa ja Pohjois-Karjala
Erityisiä tuntomerkkejä: Harmaasulkukotilo eroaa kahdesta samankokoisesta lajista, isosulkukotilosta ja sileäsulkukotilosta suun muodon ja pinnan uurteisuuden erojen perusteella.
Elintavoista ja uhanalaisuudesta
Lajien sukupuuton riski on kasvanut elinalueiden pirtoutuessa, koska niillä ei ole kykyä siirtyä uusille alueille elinympäristöjen hävitessä.
Ilmastonmuutos vaikuttaa elinympäristöjen kosteuteen ja kasvillisuuteen, mikä vaikuttaa perhosten elinkiertoon.
Harjusinisiipi elää avoimilla, kuivilla niityillä ja harjualueilla, joita on hävinnyt rakentamisen, metsityksen ja maankäytön muutosten vuoksi. Sen uhanalaisuuden keskeiset syyt ovat perinneympäristöjen katoaminen ja niittyjen hoidon loppuminen. Laidunnuksen ja niiton väheneminen johtaa umpeenkasvuun, jolloin lajin ravintokasvit katoavat.
Niittyjen umpeenkasvu uhkaa myös kirjopapurikkoa. Laji tarvitsee matalaa, kosteaa kasvillisuutta – pensaikko ja ruovikko tekevät alueesta sopimattoman. Kosteikkojen ja rantaniittyjen kuivatus, ojitus, pellonraivaus ja rakentaminen ovat niiden suurin uhka.
Punahärön toukat elävät suurten, vioittuneiden haapojen kuoren alla. Laji on taantumassa, koska sopivia isokokoisia hitaasti kuolevia haapoja ei metsissä juuri ole. Myös kokonaiset metsätyypit vähenevät. Lehtojen väheneminen uhkaa ahmattikotiloa ja harmaasulkukotiloa. Kotilot ovat herkkiä tasaisen kosteuden ja lämpötilan mikroilmastoille ja pienetkin muutokset voivat romahduttaa populaation.
Teoksesta
Teoksen nimi:
Maan altavastaajat
Tampereen puistolehmus, munatempera, Osmo colour, tammikehä, poronnahka, vesipetsi, kierrätetty pyörämkumi
Koko: 41 cm x 47,5 cm
”Maan altavastaajat on veistosrumpu, joka nostaa esiin suomalaisen luonnon pieniä ja usein huomaamatta jääviä lajeja. Teoksessa esiintyvät kaksi päiväperhosta, kovakuoriainen sekä kaksi kotiloa – kaikki lajeja, joiden elinympäristöt ovat muuttuneet ja joiden tulevaisuus luonnossa on epävarma.
Veistoksessa nainen tasapainottelee soturiasennossa nuoralla ja kannattelee käsivarsiensa varassa maapalloa. Hänen jalkojensa juurella elävät pienet eläimet – perhoset, kovakuoriainen ja kotilot. Ne ovat luonnon hiljaisia ylläpitäjiä, maan pinnan ja maaperän ekosysteemien perusta.
Nainen on vahva ja jaksaa edelleen kantaa maailmaa. Hänen ilmeensä kertoo kuitenkin pettymyksestä ja huolesta. Se on hiljainen kysymys ihmiselle: kuinka kauan luonto vielä jaksaa kantaa meitä?
Teos on toteutettu veistosrumpuna, jossa yhdistyvät puunveisto ja luonnonmateriaalit. Tammesta valmistettu kehärakenne, petsivärjätty poronnahka sekä lehmuksesta veistetty hahmo muodostavat kokonaisuuden, jossa käsityö ja luonnon monimuotoisuuden teema kohtaavat.”
– Tuovi Sulonen-Karhu
Teoksen motto:
'Kuuntele maan hiljaista rytmiä.
Sen tahdissa elävät perhoset, kotilot ja metsän pienet asukkaat.
Kun niiden ääni vaimenee, vaimenee myös maailma.'
Kuvia työstä
Myynnissä. Lisätiedot ja ostotiedustelut ikimetsa@luonnonperintosaatio.fi